Saavuin pajalle, ja puolivahingossa huomasin ajautuneeni uuden kirjoittamisen taidon workshopin osallistujalistalle. Ihmiset ympärilläni alkoivat keskustella ihmeellisistä asioista, pukkihyppelyä näytöltä toiselle instragramista spotifyn kautta työnhakuun hymiöiden kanssa tai ilman… ja kuinka monella puhelimella? Kuinka paljon ja millaisessa ympäristössä on asiallista harrastaa multipaskaamista?
Kuuntelen ja hämmästelen, millaisista asioista on tullut nykyajassa ilmeisen relevantteja, mutta annan puheen virrata ohi ja ympäri – eihän se minua koske.
Mutta sitten vääjäämätön tapahtuu. Hyvät osallistujat, olkaa ystävällisiä ja kaivakaa puhelimenne ja antakaa palaute osoitteessa pistepistepiste.com.
Vertauskuvallisesti tuijottelen avuttomana viktoriaanisenaikaista Nokia xpressmusic -puhelintani,joka on varustettu sellaisilla moderneilla huippuominaisuuksilla kuten musiikkisoitin ja näppäimistön taustavalo.
Ohjaaja vainuaa siinä kiinnostavan näkökulman ja ehdottaa että kirjoittaisin tänne kokemuksistani.
Joten hyvät naiset ja herrat, käykää peremmälle, täältä teltasta löydätte harvinaisen esidigidihmisen, ilmielävänä – mutta varoitan ärsyttämästä häntä salamavalolla ellette polta pätkän magnesiumlankaa jotta hän osaa assosioida kirkkaat valot valokuvaukseen. Jos teitä kovin lykästää, hän saattaa kertoa teille aavemaisen tarinansa.
Iso väliotsikko jotta teksti ei vaikuttaisi niin pitkältä
No niin. Älylaitteista pidättäytyminen on ollut minulle tietoinen valinta. Ensisijainen syy sille on,
että tunnen itseni sen verran hyvin että haluan rajata elämästäni pois niin vaarallisen
prokrastinaatiovälineen. Minulla ei ole epäilystäkään siitä, etteikö minusta itsestänikin muodostuisi
osa nykyaikaista dystopiaa, jossa aivojen täytyy olla jatkuvasti stimuloitavissa tavoilla, johon
arkinen todellisuus ei kykene. Olen siis niitä ihmisiä, joille puhelimen täytyy olla pelkkä puhelin.
Toissijaisesti pidän epämiellyttävänä ajatusta, että kaikki mitä teen, kaikki paikat missä käyn
kirjautuvat ylös ja luovat minusta profiilin, algoritmin, joka voi olla jopa hyvin paikkansa pitävä.
Mielestäni kyse on jollain tapaa jopa vapauden riistosta, jos sinusta luodaan niin tarkka psyykkinen
profiili, että sinulle voidaan markkinoida, kaupata, myydä ja mainostaa erilaisia asioita joihin tartut
todennäköisemmin kuin johonkin toiseen ja että kauppa toteutuu ilman että sitä varsinaisesti
halusit tai tarvitsit. Kyse on silloin heikkouksien hyödyntämisestä.
Lisäksi ei ole tervettä, että ihmiselle tarjotaan vain ja ainoastaan sisältöä jota hän todennäköisemmin
klikkaa. Se vääristää maailmankuvaa, vahvistaa omia ennakkoluuloja ja kasvattaa etäisyyttä erilaisten
ihmisten välillä. Puhumattakaan siitä, että yksilötason ulkopuolellakin tällainen profilointi auttaa
rakentamaan tarkempia ja tarkempia matemaattisia ennusteita ihmisten käyttäytymisestä, jotta
markkinoinnista saadaan entistä tehokkaampaa.
Hinta jonka joutuu maksamaan
Ei voi kuitenkaan kieltää, etteikö ylempänä kuvattujen ajatusten pohjalta valintojen tekeminen
vaikeuttaisi elämää tänä päivänä. Tottahan se on, että koko ajan enemmän ja enemmän asioita voi
tehdä ainoastaan älylaitteella. Tilanne on sama kuin heillä jotka eivät meinanneet ottaa kännykkää
käyttöön silloin kun puhelinkopit alkoivat kadota.
Useissa yhteiskunnallisissa asioissa älylaitteen puute alkaa tuomaan rajoituksia – esimerkiksi
joukkoliikenne on sopivan luurin kanssa vieraassa kaupungissa paljon helpompaa – mutta ehkä
kivuliainta on ollut huomata että älylaitteen puute saa ihmiset suhtautumaan sinuun
epäluuloisemmin sellaisissa palveluissa kuin tori.fi, jossa ihmiset käyvät kauppaa keskenään
yksityishenkilöinä.
Näiden lisäksi yhteydenpito tuttaviin on selkeästi vaikeutunut. Tekstiviestejä ei juuri lähetellä,
yhteydenpito vaikuttaa tapahtuvan erilaisissa appeissa ja sosiaalisessa mediassa. Eihän se
yhteydenpitoa sananmukaisesti estä, mutta inhimillistähän se on, että helpompaan vaihtoehtoon
tartutaan erityisesti silloin jos vaikeampaa ei nähdä tarkoituksenmukaisena.
On minulla sentään kannettava tietokone, jolla voin hoitaa digitaaliset välttämättömyydet ja
valitettavan paljon kaikkea sitäkin, mikä ei olisi välttämätöntä. Doomscrollaus, sähköpostin jatkuva
tarkistaminen ja pelaaminen myös sen pisteen jälkeen kun pelaaminen ei enää ole hauskaakaan on
kaikki liian tuttua, enkä halua siirtää näitä ilmiöitä myös sänkyyn, vessaan, päivälliselle,
kauppareissulle, automatkalle saati omiin häihin tai omiin hautajaisiin.
-Kari
