Hei, olen Mimmi ja olin Valo-Valmennusyhdistyksellä kuukauden verran työharjoittelijana touko-kesäkuun vaihteessa. Tein harjoittelun Gradian media-alan moniosaajakoulutukseen, ja pääsin tutustumaan harjoittelun aikana DigiGymin toimintaan.
Mitä digitaalisuus minulle merkitsee?
En pärjäisi ilman teknologiaa tai digitaalisuutta, käytän sitä arjessa melkein jatkuvasti. Minua kiinnostaa seurata ja katsoa, miten vuosi vuodelta teknologia kehittyy. Digitaalisuus näkyy omassa elämässäni enimmäkseen sosiaalisen median käytössä. Harrastan myös muun muassa 3D-mallinnusta Blenderillä ja digitaalista piirtämistä Clip Studio Paintilla.
Olen kiinnostunut 3D-mallinnuksesta, tekoälystä, robotiikasta ja yleisesti eri teknologian alueista. Itselleni on tärkeää pysyä ajan tasalla teknologian kehittymisestä. On kiinnostavaa seurata, miten teknologia muotoutuu ihmisten käsissä ja millaisia ratkaisuja tehdään.
Kokemukseni DigiGymissa
Parasta oli kun sain osallistua DigiGymin toimintaan muun muassa tutustumalla striimaukseen. Sain myös tehdä uutiskirjeen DigiGymissa, mikä oli hyvin mielenkiintoista, koska aikaisemmin sellaiseen ei ole itselläni ollut mahdollisuutta. Oli mukavaa ja hauskaa luoda uutiskirjeelle visuaalinen ilme ja keksiä visuaalisia ratkaisuja tekstin perusteella. Pääsin myös kokeilemaan 360-kameralla kuvaamista pajan arjessa.
Opin uusia asioita vaikka harjoittelujaksoni olikin vain kuukauden mittainen. Oppimani asiat aion koostaa sähköiseen portfoliooni, josta osaamiseni on nähtävillä muillekin. Vinkkinä lukijoille: Canva ja Carrd.co ovat mainioita sivustoja portfolion tekemiseen.
Kiitos kun luit ja hyvää kesää!
Kirjoittanut Mimmi Holma, media-alan moniosaaja harjoittelija Gradialla



